Psykoterapiavastaanotto Oma Huone

Tarjoamme laajan skaalan erilaisia psykoterapiapalveluja lapsille, nuorille ja aikuisille. 

Lasten psykoanalyyttinen yksilöterapia tähtää lapsen kärsimyksen helpottamiseen ja jumiutuneen sosioemotionaalisen kehityksen liikkeelle saamiseen. Yksilöpsykoterapia on osa laajempaa hoitokokonaisuutta koko perheen dynamiikan ja vanhemmuuden kanssa työskentelyyn nivoutuen. Psykoterapeuttinen suhde eroaa tavallisesta vuorovaikutussuhteesta siten, että vaikka suhde on vastavuoroinen, niin terapeutin tunne-elämä ei tule jaetuksi lapsen kanssa. Psykoterapia toteutetaan ajallisesti samoina päivinä ja paikallisesti samassa tilassa sovittuina tapaamisina, yleensä kaksi kertaa viikossa. Pysyvyys antaa lapselle mahdollisuuden sitoutua, koska säännöistä pidetään kiinni ja ne luovat rajat, jotka pitävät silloinkin kun on vaikeaa. Psykoterapeuttisessa tunnesuhteessa terapeutti käyttää kykyään vastaanottaa, ajatella ja ymmärtää sitä, mitä lapsi näyttää ensin käsittämättömiltäkin näyttävinä kuvina, sanoina ja leikkeinä. Lapsen vaikea käytös on aina pyrkimystä päästä eroon pahasta olosta. Lapsi tuo terapiasuhteeseen tapansa olla suhteessa toisiin ja vaikeutensa niissä. Lasta auttaa ja hänen kehityksensä saa liikkeelle kokemus ymmärretyksi tulemisesta. Mielekkyyden löytyminen kummalliseen käytökseen on lapselle ja vanhemmillekin helpottavaa. Psykoterapeutti kestää pitkiäkin aikoja lapsen esiintuomaa aggressiota ja tunnemyrskyjen kohteena olemista. Lapsi samastuu terapeutin pyrkimykseen ymmärtää ja kannatella vaikeita tunteita. Tämä siirtyy toistojen kautta pitkän ajan kuluessa lapsen omaksi sisäiseksi kyvyksi kannatella ahdistuksiaan. Perussääntö psykoterapiassa on, että kaikesta saa puhua, mutta toista, itseään tai tavaroita ei saa tahallaan rikkoa tai vahingoittaa. Psykoterapeutti rohkaisee lasta ilmaisemaan itseään leikin, kuvan tekemisen ja mielikuvien kautta. Hoidon vastustaminen liittyy useimmiten siihen, ettei lapsi haluaisi työskennellä vaikeiden tunteiden kanssa. Hoitosopimukseen kuuluu, että vanhemman on tuotava lapsi tunnille, vaikka lapsi ei itse haluaisi. Psykoterapeutin on ansaittava lapsen luottamus monien koettelemusten kautta. Psykoterapeutti ei vastaa lapsen käytökseen reaktiivisesti, vaan säilöö vaikeita tunteita mielessään kunnes niitä voidaan yhdessä käsitellä. Hyvän ja pahan välinen ristiriita tulee siedettävämmäksi lapsen mielessä. Mielenrauha syntyy siitä kokemuksesta, että voi alkaa luottaa omiin kykyihinsä työstää mielensisäisiä ristiriitoja.

Intensiivinen psykoanalyyttinen psykoterapia kestää ainakin 2-3 vuotta. Kokemuksen kautta oppiminen on hidasta, mutta pysyvää. Psykoterapeutin työhön kuuluu olla hoidon aikana yhteistyössä vanhempien, vanhempainohjaajan, koulun tai päiväkodin sekä muiden lapsen elämään liittyvien tahojen kanssa. Lapsen psykoterapiatuntien yksityiskohtainen sisältö sen sijaan jää lapsen ja psykoterapeutin väliseksi luottamukselliseksi asiaksi.  

Vanhempainohjaus osana lapsen yksilöpsykoterapiahoitoa

Alle nuoruusikäisen lapsen psykoterapeuttista hoitoa ei voida toteuttaa ilman vanhempien tai huoltajien omia käyntejä omalla hoitotyöntekijällään. Yleensä työntekijä on joku muu kuin lapsen oma psykoterapeutti. Lastenpsykoterapeuttikoulutuksen saaneen työntekijän on tekemänsä lastenpsykoterapiatyön kautta mahdollista erityisellä tavalla tavoittaa vanhempien kokemia tunteita ja antaa heille asianmukaista tietoa terapiaprosessiin liittyen. Myös yhteistyö lapsen kanssa tekevän työntekijän kanssa on tuolloin jouhevaa.

Psykoterapiaprosessi on lapselle antava, mutta myös raskas. Raskas se saattaa olla myös vanhemmille/vanhemmalle. Alussa ja pienen lapsen kanssa ehkä pitkäänkin kestävä kuljetusvastuu terapiaan vaatii vanhemmilta ajallisia ja psyykkisiä voimavaroja. Terapia-aikatauluihin asettuminen asettaa haasteita mm. perheen lomasuunnitelmien suhteen ja sitoo perheen suunnitelmia myös asumisen ja mahdollisesti töidenkin suhteen. Terapian tavoitteiden täyttymistä vanhemmat saattavat joutua odottamaan pitkään ja lapsen vastarinta on vaikea kestää. Vanhemmissa luonnollisesti heräävä kateus voi työstämättä jäädessään vaarantaa koko lapsen hoidon.

Näissä haasteissa ja lapsen etenevän kehityksen nostattamissa kysymyksissä vanhemmat tarvitsevat sensitiivistä kokemustensa vastaanottajaa ja säilöjää, vaikka varsinainen terapiasuhde ei vanhempainohjannassa olekaan kysymyksessä. Vanhemmat odottavat usein ohjeita ja neuvoja ja joissain kohden voivat niitä käynneillään saadakin. Keskeisimmäksi kuitenkin nousevat koko perhettä koskettavat lapsen hoidon liikkeelle saamat tunteet, niiden kannattelu ja yhdessä ajattelu. Vanhemmilla on omassa prosessissaan mahdollisuus saada kosketus omiin tarvitsevuuksiinsa ja ristiriitoihinsa vanhempina sekä löytää itsestään ja toisistaan uusia puolia. Usein perheen jo hyvin kivuliaassa tilanteessa toisen syyttely tai keskinäisen arvostuksen rapautuminen voidaan yhdessä nähdä ja huomata niiden taustalla oleva tarve yhteyteen. Lapsen hoidon vastarintavaiheissa vanhemmat joutuvat etsimään luottamusta toisiinsa, lapsen terapeuttiin ja omaan työntekijäänsä. Vanhempien on kyettävä tukeaan lastaan terapiaan kiihkeidenkin lopettamisvaatimusten edessä ja oman työntekijänsä avulla he voivat ymmärtää kipeimpien vaiheiden olevan tärkeimpiä.

Lapsen tiiviiseen ja pitkään psykoterapeuttiseen hoitoon siis olennaisena osana liittyy säännöllinen riittävän usein, yleensä kaksi kertaa kuussa, toteutettu vanhempien ohjaus.